Indie Kirjailija

Nyt vasta *törmäsin* sanoihin Indie kirjailija ymmärtäen itse olevani tällä hetkellä juuri sellainen.
Ilmeisesti juuri kukaan muu (paitsi minä tähän päivään asti) ei enää puhu omakustanne kirjailijoista, vaan juurikin sille on vakiintunut tuo Indie - termi. Se sopii minulle, sillä on paljon helpompi sanoa olevansa Indie kirjailija kuin omakustannekirjailija.
Lyhykäisyydessään Indie tarkoittaa itsenäistä, riippumatonta (tulee eng. sanasta independent) ja tuolla tarkoitetaankin erilaisten kulttuurituotteiden luomista kaupallisen valtavirran ja suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella.
Itselle tuo tapa julkaista teos tuntui siltä kaikkein luonnollisimmalta, silää olen aina ollut jokseenkin epäkaupallinen ihminen. Siten myös julkaisu on mahdollista ilman taiteellisia kompromisseja. Sillä tavalla teos voi olla täysin kirjoittajansa näköinen, kansikuvaa myöden. Ja kuten minun kohdallani, teokseni eivät ole suunnattu suurelle yleisölle, vaan itseasiassa melkoisen pienelle joukolle ihmisiä. Olikin omalla kohdalla aivan mieletöntä huomata, että nykyään on suhteellisen helppoa julkaista indie kirja, joka voi olla täysin omannäköinen ja omanlaisensa - ilman vaateita kaupallisuudesta tai suurista lukijajoukoista.
Ps. Kuva yllä on otettu kaiketi viime kesänä, siinä on jollain tavalla mielestäni Indie henkeä - lisäksi Maaseudulla olen elementissäni & Onnellisimmillani